Vuokrausehdot

AJONEUVON YLEISET VUOKRAUSEHDOT 10.2.2025 ALKAEN

1. Sopimuksen osapuolet

Tämän sopimuksen osapuolia ovat sopimukseen merkityn ajoneuvon väliaikaisen käyttöoikeuden saava asiakas (jäljempänä Vuokraaja) ja ajoneuvon omistaja Autoliike Parkkinen Oy (jäljempänä Vuokraamo).

2. Vuokraussopimuksen syntyminen

Vuokrasopimus syntyy ajoneuvon tilaustavasta riippumatta aina Vuokraamon sekä vuokrasopimuksen allekirjoittaneen henkilön tai edustamansa oikeushenkilön (Vuokraaja) välillä. Vuokraajalla tulee olla ajoneuvon käyttöön oikeuttava voimassa oleva ajo-oikeus, olosuhteisiin nähden riittävä ajotaito, vähintään yhden vuoden ajokokemus sekä vähintään 18 vuoden ikä.

3. Ajoneuvon luovutus vuokraajan käyttöön

Vuokraamo luovuttaa ajoneuvon vuokraajalle käyttökuntoisena ja lain mukaisena sovittuna aikana ja sovitussa paikassa. Lisäksi Vuokraamo antaa Vuokraajan erillisestä pyynnöstä riittävän opastuksen ajoneuvon käytöstä. Vuokrattava ajoneuvo on tarkistettu Vuokraamon tai tämän yhteistyökumppanin toimesta ennen Vuokraajalle luovuttamista. Myös Vuokraaja on velvollinen tarkistamaan ajoneuvon vastaanoton yhteydessä ajoneuvossa mahdollisesti jo olevien vaurioiden tai puutteiden todentamiseksi. Mahdollisista vaurioista tai puutteista on ilmoitettava heti Vuokraamolle.

4. Ajoneuvon käyttö vuokrauksen aikana

Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan ajoneuvosta yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan sekä noudattamaan ajaessaan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vuokraaja sitoutuu käyttämään ajoneuvoa vain sille tarkoitetulla tavanomaisella tavalla. Vuokraajan on vuokra-aikana huolehdittava ajoneuvon kunnon normaalista tarkkailusta kuten rengaspaineista sekä öljy- ja muiden nestemäärien riittävästä täytöstä. Ajoneuvon jäädessä hetkeksikin pysäköidyksi, se on ehdottomasti lukittava. Ajoneuvo on luovutettu henkilökohtaisesti tässä sopimuksessa nimetylle Vuokraajalle, joka sitoutuu kuljettamaan ajoneuvoa itse. Vuokraaja ei saa luovuttaa ajoneuvon hallintaa kolmannelle osapuolelle ilman Vuokraamon etukäteen antamaa kirjallista suostumusta. Mikäli Vuokraaja rikkoo tätä ehtoa, on Vuokraamolla oikeus periä sopimukseen merkitty vuokra kolminkertaisena Vuokraajalta.

Vuokraaja on velvollinen antamaan tiedon tämän sopimuksen sisällöstä sille henkilölle, jolle hän tämän sopimuksen puitteissa vuokrakohteen luovuttaa. Ajoneuvon käyttäminen lainvastaisiin tarkoituksiin, hinaukseen, kilpailuihin tai niiden harjoituksiin, ajo-opetukseen sekä jäällä ajamiseen virallisesti merkittyjen jääteiden ulkopuolella on kielletty. Ajoneuvon vuokrausajan ajokilometrimäärää ei ole rajoitettu. Ajoneuvolla saa ajaa vain Suomessa henkilöajoneuvoliikenteeseen tarkoitetulla tieosuudella. Ajoneuvolla ei saa ajaa maastossa eikä ajoneuvoa saa kuljettaa Suomen ulkopuolelle. Mikäli Vuokraaja rikkoo tätä ehtoa, on Vuokraamolla oikeus periä sopimukseen merkitty vuokra kolminkertaisena Vuokraajalta.

Tupakointi ja kotieläinten kuljetus ajoneuvossa on kielletty. Vuokraaja vastaa aina täysimääräisesti vuokra-aikana ajoneuvon käyttämisestä aiheutuneista pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksuista, yksityisen pysäköinninvalvonnan maksuista, ylikuormamaksuista, rikesakoista, ylinopeudesta ja muusta liikennerikoksesta tai rikkomuksesta aiheutuneesta sakosta, tietullimaksusta sekä ruuhkamaksusta. Vuokrasopimuksen allekirjoituksellaan Vuokraaja oikeuttaa Vuokraamon antamaan viranomaisille henkilötietonsa edellä todettujen seuraamusmaksujen määräämiseksi. Vuokraaja maksaa käyttämänsä polttoaineen. Autossa käytettävä polttoaine ilmenee vuokrasopimuksesta ja/tai ajoneuvon rekisteriotteesta. Vuokraaja vastaa väärän polttoaineen tankkaamisesta tai käytöstä ajoneuvolle aiheutuvista vahingoista täysimääräisesti.

5. Ajoneuvon tankkaus

Ajoneuvo on luovutettu Vuokraajalle ajoneuvon polttoainetankki kokonaan täytettynä. Vuokraaja on velvollinen palauttamaan ajoneuvon Vuokraamolle ajoneuvon polttoainetankki kokonaan täytettynä. Mikäli palautushetkellä ajoneuvon polttoainetankki on vajaa, Vuokraamolla on oikeus periä korvausta Vuokraajalta seuraavasti ajoneuvon polttoainetankin täyttämisestä: tankkauspalvelukorvaus 50,00 € + 2,00 €/ litra tankatusta polttoaineesta.

6. Vuokraajan vastuu ajoneuvosta ja sen varusteista vuokra-aikana sekä omavastuuosuudet

Vuokraaja on velvollinen korvaamaan Vuokraamolle ajoneuvoa tai sen varusteita vuokra-aikana kohdanneet vahingot ja katoamiset sekä maksamaan ajoneuvon korjauksen ajalta seisonta-ajan korvauksena vuokrasopimuksen mukaista vuokraa enintään 30 päivän ajalta. Vuokraajan vastuu on kuitenkin rajattu vuokrasopimuksessa todettuun perusomavastuuosuuteen. Perusomavastuu veloitetaan jokaisesta vahingosta erikseen. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan Vuokraamolle vahingot täysimääräisinä ilman omavastuurajoitusta, mikäli vahingot ovat syntyneet tai aiheutuneet jollain seuraavista tavoista: ylikuormaus, ajoneuvossa tupakointi, vauriot ajoneuvon verhoiluissa, yli- tai vajaapaineisilla renkailla ajaminen, avainten katoaminen, väärän polttoaineen käyttäminen, lumivahingot kun niistä on varoitettu merkeillä, ajaminen ajoneuvon koko huomioon ottaen liian ahtaissa tiloissa, huonokuntoisilla teillä tai alueilla ajaminen tai ajoneuvon muu huolimaton tai virheellinen käyttö. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan Vuokraamolle ajoneuvon epätavanomaisesta likaantumisesta johtuvat siivous- ja puhdistuskustannukset. Vuokraajan täysimääräinen korvausvelvollisuus koskee aina myös vahinkoja, jotka ovat välittömästi tai välillisesti johtuneet Vuokraajan rikollisesta menettelystä, ajoneuvon käytöstä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena tai muusta tahallisuudesta tai tuottamuksellisesti tapahtuneesta sopimusehtojen rikkomisesta. Vuokraaja vapautuu korvausvastuustaan Vuokraamolle myös omavastuun osalta, mikäli Vuokraamo saa vahingosta täyden korvauksen mahdolliselta kolmantena osapuolena olevalta vahingonaiheuttajalta tai tämän vakuutusyhtiöltä.

7. Menettely ajoneuvoa kohdanneessa vahinko- tai rikkoutumistapauksessa

Vuokraajan on välittömästi ilmoitettava Vuokraamolle ajoneuvoon vuokra-aikana tulevasta viasta tai ajoneuvoa kohdanneesta vahingosta. Ajoneuvoa kohdanneesta rikoksesta, liikennevahingosta sekä henkilö- ja eläinvahingosta on aina ilmoitettava heti myös poliisille. Vahinkotilanteessa Vuokraajan on aina täytettävä kirjallinen vahinkoilmoitus Vuokraamolle. Vuokraaja vastaa edellä todettujen ilmoitusten laiminlyönnistä johtuneista vahingoista täysimääräisestä. Vuokraamo vastaa ajoneuvossa vuokra-aikana ilmenevästä teknisestä viasta, joka ei johdu Vuokraajan käyttövirheestä ja/tai huolimattomuudesta. Vuokraamon enimmäiskorvausvastuu ajoneuvon vikatilanteissa rajoittuu vuokrasopimuksessa merkittyyn vuokran määrään. Vuokraaja ei saa oma-aloitteisesti korjauttaa tai tutkituttaa ajoneuvoa Vuokraamon kustannuksella.

8. Vuokran maksaminen

Vuokraaja maksaa sopimuksen mukaisen vuokran mahdollisine lisineen maksukortillaan, käteisellä tai tilisiirrolla. Vuokraamo määrittää vuokranmaksuehdot sopimuksentekohetkellä. Vuokraamolla on oikeus, silloin kun peruste tähän on olemassa, veloittaa vuokrasopimuksessa yksilöidyltä Vuokraajan luottokortilta sopimuksen mukaisen vuokran lisäksi lisäveloituksia seuraavista asioista: sopimuksen mukainen perusomavastuu, polttoaineveloitukset, vuokra-ajan pidentymisestä johtuvat vuokrat ja maksut, ajoneuvon toimitus- ja noutoveloitukset, ajoneuvon käytöstä vuokra-ajan aikana aiheutuneet pysäköintivirhemaksut, yksityisen pysäköinninvalvonnan maksut, rikemaksut, sakot, tietullit, ruuhkamaksut, ylikuormamaksut ja muut vastaavat maksut hallintokuluineen. Mikäli sopimukseen Vuokraajaksi merkitty oikeushenkilö ei halua tai kykene maksamaan vuokraa, sanotun Vuokraajan puolesta sopimuksen allekirjoittanut henkilö vastaa vuokrasta sekä mahdollisista vuokraukseen liittyvistä näiden ehtojen mukaisista lisämaksuista henkilökohtaisesti. Vuokraamolla on lisäksi oikeus milloin se katsoo tarpeelliseksi, vaatia Vuokraajalta vuokrauksesta johtuvien maksujen vakuudeksi 1 000 euron vakuus, joka voidaan veloittaa Vuokraajan maksukortilta.

9. Vuokraamon vastuu ajoneuvossa olevasta virheestä ja viivästyksestä

Mikäli ajoneuvossa ilmenee vuokra-aikana tekninen vika tai muu virhe, josta Vuokraaja ei ole vuokrausehtojen mukaan vastuussa, Vuokraaja voi vaatia Vuokraamolta virheen korjaamista tai virhettä vastaavaa hinnanalennusta. Vuokraamon korvausvastuu rajoittuu näiden ehtojen kohdan 7 mukaisesti.

10. Ajoneuvon palauttaminen

Vuokraaja sitoutuu palauttamaan ajoneuvon kaikkine varusteineen Vuokraamolle sopimukseen merkittyyn palautusaikaan mennessä osoitteeseen Timpurinkatu 13, Mikkeli. Ajoneuvo katsotaan palautetuksi, kun ajoneuvo on palautettu edellä mainittuun palautusosoitteeseen ja ajoneuvon avain on luovutettu Vuokraamon hallintaan. Mikäli ajoneuvoa ei palauteta tähän sopimukseen merkittyyn palautusaikaan mennessä, on Vuokraamolla oikeus periä sopimukseen merkitty yliaikakorvaus Vuokraajalta. Yliaikakorvausta peritään sopimukseen merkityn palautusajan jälkeiseltä ajalta siihen asti, kunnes ajoneuvo on sopimuksessa määritellyllä tavalla luovutettu takaisin Vuokraamon hallintaan. Vuokraamo ei vastaa autoon palautushetkellä jätetystä omaisuudesta.

Jos vuokraaja palauttaa ajoneuvon ennen vuokrasopimukseen merkittyä palautusaikaa, ajoneuvon ennenaikainen palauttaminen ei velvoita Vuokraamoa ennakkoon maksetun vuokrahinnan palauttamiseen Vuokraajalle.

11. Sopimuksen purkaminen

Vuokraamolla on oikeus purkaa sopimus välittömästi, jos käy ilmi, että Vuokraaja rikkoo olennaisesti sopimusehtoja. Vuokraaja on tällöin velvollinen välittömästi palauttamaan ajoneuvon kaikkine varusteineen Vuokraamon osoitteeseen Timpurinkatu 13, Mikkeli. Kumpi tahansa osapuoli voi purkaa sopimuksen, mikäli ajoneuvo varastetaan tai ajoneuvoon tulee Vuokraamon vastuulla oleva ajoneuvon käytön estävä vika. Vuokraamo ei ole velvoitettu palauttamaan ajoneuvosta maksettua vuokraa, mikäli vuokrasopimuksen purku on johtunut siitä, että Vuokraaja on rikkonut olennaisesti näitä sopimusehtoja. Mikäli Vuokraaja purkaa sopimuksen ja purku johtuu Vuokraamon vastuulla olevasta virheestä, Vuokraamon korvausvastuu rajoittuu näiden ehtojen kohdan 7 mukaisesti.

12. Oikeuspaikka ja sovellettava laki

Vuokrasopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään ensisijaisesti käsittelemään osapuolten välisellä neuvottelulla. Tarvittaessa sopimuksesta syntyvät riitaisuudet käsitellään Etelä-Savon käräjäoikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena. Vuokraamolla on oikeus saattaa riitaisuudet myös muun toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Vuokrasopimukseen sovelletaan Suomen lakia.